JÄSENKIRJEET
2026 JÄSENKIRJE (21.5.2026)
Alkukesän tervehdys Nuottavaarasta. Pääskyset tulivat viime viikon loppupuolella, joten voidaan todeta, ettei päivääkään enää kesään ole.
Lämpimät kiitokset kaikille jäsenille ja kannattajajäsenille!
Jäsenmäärä oli vuoden 2025 lopussa 139 hlöä. Kannattajajäseniä 4. Jäsenmaksuja oli yhteensä 1240 €.
Toiminta ja tapahtumat
Vuoden 2025 aikana yhdistys järjesti monipuolista toimintaa sekä osallistui aktiivisesti alueelliseen yhteistyöhön. Myös kuluvan vuoden aikana toiminta jakautuu tapahtumiin, hankkeisiin, yhteisölliseen tekemiseen sekä alueen ylläpitoon.
Tapahtumat ja tilaisuudet
Menneet:
- Avoimet Kylät – tapahtuma 14.6.2025. Ohjelmassa oli fyysisen teatterin esitys Lohtu ja Cirque Salmenpalon sirkusesitys ja työpaja, sekä kanttiini ja arpajaiset. Tapahtumaan saatiin kulttuuriavustusta 700 €.
- Perinteinen onkitapahtuma ja kesäpäivä Nuottajärven rannalla 16.8.2025
- Kuusijuhla 13.12.2025 Koulunmäellä. Perinteisten jouluohjelmien lisäksi tapahtumassa oli Nuottavaara-valssin ensi-ilta ja samba-tanssiesitys.
- Kyläesittely Koulunmäellä 4.11.2025 osana Arkiäly-tekoälyhankkeen ja Lapin ammattikoulun yhteistyötä
- Lapland Quest – valjakkokisat 16.-18.1. (keskipitkä matka, käynti Pellossa) yhteistyössä Tunturi-Lapin valjakkourheilijoiden kanssa
- Nuottavaara MD – valjakkokisat (lyhyen matkan kisa) 20.- 22.3. pidettiin ensimmäisen kerran
Tulevat:
- Katolle katto-hanke alkaa 25.5.
- Onkitapahtuma 15.8.
- Virikepiirin 25-vuotisjuhla 22.9.
- Vanhanajan pikkujoulut 12.12.
Hankkeet ja kehittämistoiminta
- Arkiäly-tekoälyhanke käynnistyi vuoden 2025 alussa. Tapahtumina oli aloitustilaisuus Luontokeskus Kellokkaassa, kyläesittely ja kuusi erilaista työpajaa Nuottavaarassa. Hankkeen puitteissa koululle saatiin käyttöön suuri näyttö ja tietokone, sekä osallistuttiin järjestyksenvalvoja koulutukseen. Hanke päättyy tänä syksynä.
- Sydäniskuri-hanke yhdessä Kolarin kunnan ja kylien kanssa. Iskuri on lämpökaapissa koulun ilmoitustaulun vieressä.
- Katolle katto-hanke. Koulunmäen päärakennuksen ja piharakennuksen kattojen uusiminen tiilikuvioiseksi peltikatteeksi. Hankkeelle on saatu myönteinen rahoituspäätös Tunturi-Lapin Leaderilta ja ELY-keskukselta. Hankkeen kokonaiskustannus on 100 000€, josta tuen osuus 65% ja omarahoitusosuus 35%, joka sisältää myös talkootyötä. Hankkeen mahdollistamiseksi olemme saaneet kunnalta hankeaikaisen lainan. Tarjouskilpailussa valittiin urakoitsijaksi kattofirma Restak. Työt aloitetaan päärakennuksen katosta, tulevana maanantaina 25.5.2026. Piharakennuksen kattoremppa tehdään talkoilla kesän aikana.
Yhteistyö ja osallistuminen
- Kylienneuvoston kokoukset: Vaattojärven paviljongilla 12.2.2025, Monitoimitalolla Kolarissa 21.10.2025 ja Sieppijärven kylätalolla 17.2.2026
- Kylätoimintapäivät Äkäslompolossa 27.-28.9.2025
- Defibrillaattorin luovutustilaisuus monitoimitalolla 12.11.2025 ja koulutus Koulunmäellä 4.1.2026
- Järjestyksenvalvojan tehtävät Vaattojärven paviljongilla 12.6. ja 30.8.2025. Vastavuoroisesti saatu talkooapua Vaattojärveltä Nuottavaaraan valjakkokisoihin. Myös Pasmajärveltä talkoolaisia kisoissa.
Yhteisöllinen toiminta ja osallistuminen
- Kansalaisopiston käsityökerho
- Virikepiirit yhteistyössä Kolarin seurakunnan kanssa 10 x / v. Osallistujamäärä vaihteli 10-27 hlön välillä.
Alueen ylläpito ja talkootyö
- Perinteisen hiihtoladun (n. 10 km) ylläpito talkoovoimin
- Koulunmäen huoneistojen ja yleisten tilojen siivous ja kunnostus talkoilla
- Nuottajärven laavun ja huussin siisteydestä huolehtimien, samoin Heikkisen kämpän
Muu toiminta ja varainhankinta
- Koulunmäen vuokraustoiminta on jatkunut vilkkaana
- Tapahtumien yhteydessä järjestetty kanttiini- ja arpamyynti on tuottanut hyvin
- Nuottavaara-tuotteiden (pipot, lippikset, kassit, villasukat) myyntiä. Uusia tuotteita ideoidaan myyntiin.
Talkoot ja osallistuminen
- Talkootunteja kertyi vuonna 2025 noin 2300 tuntia.
- Talkootapahtumiin osallistui kerrallaan 7-20 hlöä.
- Tapahtumien lisäksi vapaaehtoistyötä tehtiin mm. yhdistystoiminnan pyörittämisen, tapahtumien suunnitteluun ja organisointiin, rahoitus- ja lupahakemusten valmisteluun, yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa sekä viestintään, tiedottamiseen ja sosiaalisen median ylläpitoon
Talous
- Vuonna 2025 tilikauden tulos jäi 1 927,18 € alijäämäiseksi. Tulokseen vaikutti lumen vähyyden vuoksi peruuntuneet valjakkokisat tammikuussa. Vaikka tilikausi oli alijäämäinen, varainhankinta onnistui hyvin ja toiminnan edellytykset säilyivät vakaina.
- Tämä vuosi lähti hyvin käyntiin kaksilla onnistuneilla valjakkokisoilla. Tällä hetkellä yhdistyksen kassassa on rahaa noin 25 000 €. Alkavan kattorempan omavastuuosuus tulee viemään rahallista pääomaa ja edellyttää myös ahkeraa talkoilua.
Yhteenveto
Kyläyhdistyksemme toiminta on aktiivista ja monipuolista. Järjestämme ohjelmaa laajasti eri kohderyhmille, ja on hienoa huomata, miten vahvasti porukkaa osallistuu toimintaan niin läheltä kuin matkojenkin päästä.
Olemme erittäin kiitollisia siitä, että mukana on ollut näin paljon talkoolaisia ja tapahtumat ovat onnistuneet hyvin. Meillä on selvästi meneillään onnistunut sukupolvenvaihdos, sillä mukana on enenevässä määrin nuorempaa väkeä tuomassa uutta virtaa toimintaan.
Lämmin kiitos teille, jotka olette jo maksaneet jäsenmaksunne – se ei ole koskaan myöhäistä. Jos haluatte päivittää jäsentietojanne, esimerkiksi lisätä sähköpostiosoitteen, ottakaa yhteyttä Sirkkaan, joka pitää yllä jäsenrekisteriä.
Maanantaina alkavaan kattoremonttiin toivomme mukaan talkoolaisia. Varsinkin myöhemmin alkavassa piharakennuksen kattohommassa tarvitaan auttavia käsiä, ja matalan kynnyksen apu on silloinkin tarpeen. Näistä talkoista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin, ja asiasta voi jo nyt tiedustella Mikalta tai Satulta.
Kaunis kiitos kaikille toiminnassa mukana oleville jäsenille, lahjoittajille ja tukijoille. Nähdään pian talkoissa ja tulevissa tapahtumissa. Uudet jäsenet ja tuoreet ideat ovat aina lämpimästi tervetulleita
.
Mukavaa kesää toivottaen ,
Hallituksen porukka
Hallitus
• Satu Filppa, puheenjohtaja, 040 7753005, satu.filppa@gmail.com
• Mika Latvakoski, varapuheenjohtaja
• Sirkka Kaitala, rahastonhoitaja
• Saila Koivuranta
• Jouko Nordberg
• Sirpa Risto
• Ari Filppa
• Pentti Pasma
• Minna Latvakoski
Varalla:
• Kaisa Annala
• Heino Risto
• Marja-Riitta Pasma
• Kimmo Kaitala
• Lotta Taipalus
• Iiris Risto
Muut:
• Kaisu Risto, sihteeri
• Saila Wilhelmsson, tiedotusvastaava
• Teppo Hyvönen, ATK-tuki
• Asta Hakso, toiminnantarkastaja
2025 JÄSENKIRJE (28.5.2025)
Keväinen tervehdys Nuottavaarasta kaikille nykyisille ja tuleville jäsenille. Toissapäivänä ilmestyivät ensimmäiset pääskyset ja lehdet ovat pienellä hiirenkorvalla.
Nuottavaaran Kyläyhdistys ponnistaa pienestä alle 20 asukkaan kylästä, mutta jäsenmäärältään (v. 2024 146 maksanutta jäsentä) olemme Kolarin kunnan suurin kyläyhdistys. Jäsenmaksuja saimme viime vuonna 1230€. Lämpimät kiitokset kaikille jäsenille ja kannattajajäsenille!
Kertausta v. 2024 toimintaan ja tapahtumiin:
– Vuosi alkoi Loppiaisen Maakirkolla, paikalla oli 23 henkilöä
– Lapland Quest -valjakkokisapalaveri oli 7. tammikuuta, joka valmisti meitä kohtaamaan vuoden ensimmäisen suuren tapahtuman. Kisareittien kunnossapito aloitettiin perinteisesti jo ennen vuodenvaihdetta ja jatkui vilkkaasti aina itse kisaviikonloppuun 12.–14. tammikuuta saakka.
Majoitusta laajennettiin myös Pasmajärven koululle. Ruokahuoltoon kuului nyt kaikki aamupaloista ruokiin Nuottavaarassa ja Pellossa mushereille ja handlereille. Valjakkoreittien tekoon ja huoltoon emme saaneet avustusta.
– Perinteisen hiihtoladun ylläpitoa jatkettiin talkoovoimin, ja latua oli n. 10 km. Ladun ylläpitämiseksi saimme tukea kunnalta 750 €.
– Kansalaisopiston käsityökerho on pyörinyt.
– Järjestimme virikepäiviä, joka kuukausi yhteistyössä Kolarin seurakunnan kanssa. Päiville on osallistunut 15–27 hlö/kerta.
– Avoimet Kylätapahtuma oli koko perheen kesätapahtuma 8.6.2024 jossa oli keppihevosen tekoa, pihapelejä ja leikkejä mm. tikanheitto, mölkky. Kioskista sai ostaa virvokkeita ja makeisia sekä lättyjä.
– Onkikilpailu pidettiin 17. elokuuta Nuottajärven rannalla. Pika-arvat tekivät täällä myös kauppansa. Tapahtumaa tuki Kolarin kunnan kulttuuri- ja kirjastotoimi 700 €:lla. Parhaimmat onkivat yli 10 kg joka on hyvää kalavesien hoitoa.
– 30.marraskuuta nautimme pikkujouluista herkullisen joulupöydän äärellä. Paikalla juhlijoita oli reilu 70 hlöä.
– Vuoden aikana Koulunmäen vuokraustoiminta kasvoi ja viipymät pitenivät. Koulunmäki ja sen ympäristö on viihdyttänyt enenemissä määrin.
– Panostimme huoneistojen ylläpitoon ja kunnostukseen, järjestäen siivous- ja kunnostustalkoita pienemmällä ryhmällä.
– Asunto ykköseen uusittiin pikkuvessa. Asunto 3. lattia laminoitiin. Yhteisöavustusta saatiin 1000 € ulkosaunan remonttiin. Syksyllä kun alettiin katsomaan saunan remonttia, todettiin että katto vuotaa ja päätettiin uudistaa katto ennen sauna remonttia ja siirrettiin hankinnat tämä
avustuksen osalta vuodelle 2025, näin saamme kaikki remontit turvallisesti pitävän katon alle.
– Varainkeruuta muutoin hoidettiin mm. Nuottavaara-tuotteiden, kuten pipojen, kassien, lippisten ja villasukkien myynnillä. Pika-arpojen myyntiä ja kanttiinin pitämistä tapahtumissamme toi toivottua tulosta.
– Älykkäät kylät -hanke alkoi yhteistyössä Kolarin kunnan ja Ylläsjärven kylän kanssa.
– Osallistuttiin Kyläkokouksiin /-tapahtumiin
– Osallistuttiin Nuottajärven kunnostuskalastukseen
– Huollettiin Nuottajärven laavun ja huussin siisteydestä sekä Heikkisen-kämpän ympäristö
– Koulunmäelle hankittiin puutarhakalusteita 4 pöytäryhmää
– Lahjoituksena saatiin soppatykki
– Osallistuttiin tuulivoiman tiedotus-kyselytilaisuuksiin
Kuluvan vuoden toimintaa:
– tammikuiset Lapland Quest – koiravaljakkokisat jouduttiin perumaan harmittavasti lumen vähyyden vuoksi
– vuokraustoimintaa kevään aikana Koulunmäellä on ollut mukavasti ja varauksia on tehty koko kesälle
– Koulunmäellä on pidetty kerran kuukaudessa Arkiäly-tekoäly työpajoja
– 12.2. Kolarin kylien neuvoston kokous Nuottavaarassa
– kyläyhdistys on ilmoittautunut Kolarin kunnan hankkeeseen sydäniskureiden hankkimiseksi. Käyttöönotto ja koulutukset ovat tammi-maaliskuussa 2026, mikäli hanke saa Tunturi-Leaderilta myönteisen päätöksen
– jätetty hankehakemus Tunturi-Lapin Leaderille kattoremontista koululle ja piharakennukselle. Päätös mahdollisesta rahoituksesta saadaan juhannuksen seutuvilla. Kunnalta on haettu ja saatu myönteinen päätös hankeaikaisesta siltarahoituksesta. Mikäli saadaan myönteinen päätös Katolle katto-hankkeelle, työt aloitetaan heinäkuussa. Koulun katto tehdään urakoitsijan toimesta ja piharakennuksen talkoovoimin. Mahdollisista talkoista tiedotetaan facebookissa ja whatsapp-ryhmässä.
– haettu kunnalta yhteisöavustusta ulkosaunan remontointiin ja kulttuuriavustusta avoimet kylät tapahtumaan
– Lohtu-teatteriesitys ja kesäpäivä on Koulunmäellä la 14.6. klo 14
– 28.6. suunnittelupalaveri v.2026 koiravaljakkokisoista Tunturi-Lapin valjakkourheilijoiden kanssa
– koko perheen onkitapahtuma järjestetään Nuottajärvellä la 16.8. klo 14
– pikkujoulun ajankohtaa ei ole vielä päätetty
Kaunis kiitos kaikille toiminnassa mukana oleville jäsenille, lahjoittajille ja tukijoille. Nähdään tapahtumissa ja talkoissa! Uusia jäseniä ja ideoita otetaan mielellään vastaan.
Mukavaa alkavaa kesää,
Hallituksen porukka
Hallitus:
• Satu Filppa, puheenjohtaja, 040 7753005, satu.filppa@gmail.com
• Mika Latvakoski, varapuheenjohtaja
• Sirkka Kaitala, rahastonhoitaja
• Saila Koivuranta
• Jouko Nordberg
• Sirpa Risto
• Ari Filppa
• Pentti Pasma
• Minna Latvakoski
Varalla:
• Kaisa Annala
• Heino Risto
• Marja-Riitta Pasma
• Kimmo Kaitala
• Lotta Taipalus
• Iiris Risto
• Anni Koskenniemi
Muut:
• Kaisu Risto, sihteeri
• Saila Wilhelmsson, tiedotusvastaava
• Teppo Hyvönen, ATK-tuki
• Asta Hakso, toiminnantarkastaja